Skogsholmen
Kerholaisten virkistyskäyttöön on vuokrattu saunamökki ympäristöineen Sipoonselällä sijaitsevasta Helsingin kaupungin omistamasta saaresta. Saari on niin retkeilijän, saunojan kuin auringonottajankin paratiisi.
Sijainti
Saaren koordinaatit ovat 60°12,06’N, 25°11,31’E. Matkaa kotisatamasta tulee noin kahdeksan merimailia, joten perille ehtii perjantai-iltana hitaammallakin veneellä.
Lippu tai viiri esille
Saunamökin käyttöön ovat oikeutettuja kaikki kerhon jäsenet. Jäsenyys osoitetaan veneessä näkyvillä olevalla kerhon lipulla tai viirillä.
Mökin avain
Oman avaimen saunamökkiin voi lunastaa hallituksen jäseniltä kymmenen euron panttia vastaan.
Yöpyminen
Saaressa voi yöpyä omassa veneessä, teltassa tai saunamökissä. Saunamökkiä ei kuitenkaan saa omia, eikä sitä voi varata etukäteen. Mökki on tarkoitettu kaikkien saaressa olevien kerholaisten käyttöön. Rakennus suljetaan talveksi veneilykauden päätyttyä. Ajankohta ilmoitetaan rannan ilmoitustaululla.
Ruoanlaitto
Keittiössä on nestekaasukeitin ja joitakin astioita. Jos käytät keittiötä ja kerhon astioita, palauta astiat käytön jälkeen puhtaina paikoilleen ja siivoa jälkesi. Kerholaisten käytössä on myös hiiligrilli. Jos käytät sitä, tuo omat hiilet tullessasi. Avotulen teko on kielletty.
WC
Jos venekuntasi käyttää vessaa, velvollisuutesi on huolehtia sen siisteydestä ja tyhjentämisestä. Biovessa on siisti ja helppo tyhjentää. Ohjeet löytyvät tuvan hyllyltä.
Sauna
Saunan voi lämmittää halutessaan. Saunavuorot sovitaan saaressa olevien kerholaisten kesken. Sauna- ja takkapuita on rajoitetusti. Ne löytyvät puuvarastosta saunamökin alta. Ota kotisatamasta saunapuita mukaan.
Vesihuolto
Saaressa ei ole kaivoa, joten talousvesi on tuotava mukana. Tämä koskee myös löylyvettä. Saunan kiukaalle saa heittää vain makeaa vettä.
Vieraskirja
Jokainen venekunta kuittaa käyntinsä tuvan pöydällä olevaan vieraskirjaan.
Alueen ylläpito
Saunamökkiä ympäristöineen pidetään yllä talkoovoimin. Jos huomaat jotain korjattavaa, tartu toimeen. Työvälineet, roskapussit, vessapaperit, kirveet ja sahat ovat puuvarastossa, keittiön sängyn alla tai kaapeissa.
Jätehuolto
Kaunissaaren isännän kanssa on sovittu, että kerholaiset kuljettavat omat roskansa pois. Muiden saaressa kävijöiden roskista huolehtii Helsingin kaupunki. Yhteyshenkilönä toimii kerhon puheenjohtaja.
Huomioi seuraava tulija
Pilko polttopuita valmiiksi ja tuo ne tupaan niille varattuun paikkaan. Siivoa lähtiessäsi mökki ja sen ympäristö. Huolehdi jätteistä ohjeiden mukaan. Sulje ovet ja ikkunat huolellisesti, nosta kerhon kalusteet sisälle ja kastele tarvittaessa pihapiirin kukat. Viimeinen lähtijä varmistaa, että soutuvene on nostettu riittävän korkealle ja kiinnitetty hyvin.
Noudata rajoja
Saaren luoteispuolella on yksityisalue, jonka rajoja on kunnioitettava.